D I Y - K Ä S I T Y Ö T - I D E A T - S I S U S T A M I N E N - R E M O N T O I N T I - O N N I S T U M I N E N - T U U N A U S

11. lokakuuta 2014

Kierrätyssäkkituoli

Ostin Marimekon kirpparilta valtavan suuren palan vahakangasta. 
Ajatuksena oli saada aikaan uudenlainen säkkituoli, johon törmäsin kivassa blogissa.


Mittoja tosin vähän sovelsin. Alla suuntaa-antavat noin mitat.


Leikkasin kankaasta kuusi oheisen kokoista palasta ja ensin ompelin aina kahdesta kappaleesta toisen pitkän sivun yhteen, ja päätyihin ompelin puolet kolmion kärjen muodosta. 
Ylimääräiset kolmion osaset leikkasin pois. 
Ohjeessa on saumat ommeltu ulkopuolelle, mutta mulla ei saumuria ole, joten saumat ompelin sisäpuolelle. Lisäksi ompelin jokaisen ompeleen kahteen kertaan ja vielä reunan siksakkasin että varmasti pysyy kasassa.
Sitten liittelin palaset toisiinsa että ompeluksesta muodostui "pallo". Ensin pitkistä sivuista, sitten päätykolmioista.
Kolmion kärkiin ompelin käsin pienet ympyrän malliset kankaan palaset säkkituolin päälle, koska tuntui että täytteet ei vain pysy sisällä ilman niitä. Täyte on muuten myös kierrätystavaraa, eli sain ilmaiseksi parit vanhat säkkituolit, joista laitoin täytteen tähän.






Näin hauska siitä muodostui. Kangasta jäi vielä toiseenkin, joten ehkä ostan jotain värikästä vahakangasta lisää ja teen toisenkin vähän eri värityksellä.


5. lokakuuta 2014

Pyörylämatto




Sain huonokuntoisen, osittain purkautuneen valkoisen pyöreän, virkatun maton.
Purkasin sen ja leikkasin kudetta vielä vähän kapeammaksi. Virkkasin siitä tällaisia pieniä pyörylöitä, jotka kiinnitin uloimmasta reunasta kiinni toisiinsa. Siitä tuli kiva pikkumatto.

Robin-sukat



Poika sai Robin-sukat :)
Eli väritys on sukissa vähän erilainen. Robinhan pitää mielellään erivärisiä kenkiä jalassa.